Mitä luonnonkosmetiikan valmistajan tulisi tietää kasviperäisistä kosmetiikan raaka-aineista?
Onko luonnollinen raaka-aine aina turvallinen? Mitä valmistajan kannattaa ottaa huomioon kun tuotteessa käytetään kasviperäisiä ainesosia?
Monia rohtokasveja ja yrttejä on käytetty luonnonlääkinnässä jo satoja vuosia ja ne saattavat sisältää satoja erilaisia yhdisteitä. Lääkinnällisen ja haitallisen erona on kuitenkin annostus, mitä voi olla hankala säädellä kasvien kohdalla. Myös luonnonkosmetiikkavalmistajan on siis hyvä tuntea materiaaleihinsa liittyvät riskitekijät.
Kasviperäisten raaka-aineiden käyttäminen ei tee tuotteista automaattisesti turvallisia. Jos kasvin vaikutukset on havaittu satoja vuosia sitten luonnonlääkinnässä, se sisältää luultavasti monia vaikuttavia aineita korkeissa pitoisuuksissa. Monille tällaisille aineille on hyvä altistua vain tietyissä pitoisuuksissa.
Luonnonkosmetiikassa ei myöskään enää nykyisin levitetä iholle hauteita esimerkiksi kokonaisista lehdistä, vaan monet aineet ovat esimerkiksi uutteina tai eteerisinä öljyinä. Tällaisissa valmisteissa niiden pitoisuudet ovat korkeammat kuin pelkissä kasveissa. Yhden ruusun terälehden syöminen on eri riskitasolla kuin syötäessä teelusikallinen ruusuöljyä, jonka tekoon tarvitaan jopa noin 242 000 terälehteä.
Monilla kasviperäisillä raaka-aineilla, kuten kukilla ja hedelmillä, on myös voimakas ominaistuoksu. Tämän tuoksun aiheuttavat kasvien sisältämät yhdisteet, kuten linalooli. Osa ihmisistä on yliherkkiä voimakkaille tuoksuille, mutta sen lisäksi tuoksua muodostavat rakenneosat saattavat aiheuttaa kosketusihottumaa. EU on listannut tämänkaltaisista hajusteallergeeneistä 26, ja näitä koskevat pitoisuudesta riippuvat erilliset rajoitukset ja pakkausmerkinnät.
Yleisesti ottaen kasviraaka-aineet ovat kosmetiikassa turvallisia, kun käytetään myös syötäväksi kelpaavia lajeja ja tuotannossa noudatetaan hyvää tuotantotapaa.
Kasviperäiset raaka-aineet ovat usein ongelmallisia siksi, että niiden laadun vaihtelevuus on suurta. Kemialliseen koostumukseen vaikuttavat mm. lajike, kasvupaikka, kasvuolosuhteet, keruuajankohta, käsittely, varastointi ja prosessointi. Epäpuhtauksista ongelmallisimpia ovat CIR asiantuntijapaneelin mukaan useimmiten raskasmetallit, joita kasveihin kerääntyy ympäristöstä. Villipoimitussa tai luonnonmukaisestiviljellyssäkin kasvissa voi esiintyä ympäristön epäpuhtauksia. Monet kasviperäiset uutokset ovat myöskin alttiita mikrobikontaminaatiolle.
Kasviperäisten raaka-aineiden hankinnassa, valmistuksessa ja kosmetiikkakäytössä tulee noudattaa hyvää tuotantotapaa, tarkkaa hygieniaa, ja pyrkiä rajoittamaan laadunvaihtelua. Kun nämä näkökohdat otetaan huomioon ja panostetaan raaka-aineen tasalaatuisuuteen, eikä itse raaka-aineeseen liity kuluttajien kannalta ongelmallisia riskejä, kasviperäiset raaka-aineet soveltuvat erinomaisesti kosmetiikkaan ja ovat turvallisia kuluttajille.
CASE I. ROHTORAUNIOYRTTI
Rohtoraunioyrtin juuria on käytetty perinteisessä balkanilaisessa lääkinnässä sisäisesti esimerkiksi teenä ja ulkoisesti salvana tai hauteena. Sillä on hoidettu liikunta- ja ruoansulatuselimistön häiriöitä. Kasvin vartta ja lehtiä on näiden käyttötarkoitusten lisäksi käytetty luonnonlääkinnässä myös reumatismin ja kihdin apuna sekä palovammojen ja haavojen hoidossa.
FAO ja WHO ovat kehittäneet käytännön ohjeistuksen, jonka avulla pyrrolitsidiinialkaloideja voidaan vähentää tai kokonaan poistaa ruoasta. Näiden alkaloidien pitoisuus vaihtelee suuresti kasvissa tuotantomenetelmistä riippuen, mistä syystä pitoisuuden selvittäminen ja siihen vaikuttaminen on suurilta osin valmistajan vastuulla.
CASE II. MÄNTYTERVA
Mäntyterva on suomalaisten rakastama luonnontuote. Sitä on käytetty laajassa skaalassa erilaisia tuotteita, myös ihonhoidossa ja perinnelääkinnässä. Suomalainen kansanlääke on kuitenkin EU:n tieteellisen komitean SCCS:n mukaan kosmetiikkaan soveltumaton raaka-aine sen sisältämien karsinogeenisten PAH- ja kreosoottiyhdisteiden vuoksi. Käyttöä ei ole vielä lainsäädäntötasolla rajoitettu, joten tervaa käytetään edelleen myös useissa ihonhoitotuotteissa, vaikka SCCS ei käyttöä puollakaan. Pitkä käyttöhistoria ei siis aina takaa sitä, että raaka-aine on kaikilta osin turvallista.